torstai 31. heinäkuuta 2008

uusi alku.

innostukseni kaikkeen kestää yleensä kovin vähän aikaa. yhtä nopeasti vaihtuu hiustyyli, vaatevarasto, ulkomuoto, mielipiteet ja miehet, sekä innostukseni urheiluun, tai muuhun harrastuksiin rinnastettaviin aktiviteetteihin.

olen aina ollut sekä "kaikki tai ei mitään", "mulle heti nyt" ja "huomenna sitten.." -ihminen. kamalasti aika huonoja ominaisuuksia, mielestäni. ylläolevista aika monessa olen kuitenkin parantanut huimasti. joku voisi sanoa myös jämähtänyt. olen pitänyt tummia hiuksia kaksi vuotta, mikä lienee pisin yhtäjaksoinen aika tavallisentylsälle hiustyylille. vaatteet ovat olleet hyvin mustavalkoisia jo muutaman vuoden ajan. niissä kuitenkin viihdyn, joten tavallaan sekin hyvä. mielipiteeni ajavat edelleen vuoristorataa ja mieskin on pysynyt rinnalla, ja näillä näkymin jää loppuelämäksi. etenkin jos haluaa uskoa avioliitoksi kutsuttuun instituutioon, ja on valmis tekemään sen eteen töitä.

enää yksi ongelma. urheilu. tai edes jokin muu harrastus, kuten vaikka virtuaalimaailmaan lätiseminen- näissä on hurjasti parantamisen varaa. siksipä en aloita urheilua huomenna, enkä kirjoittamista ensi maanantaina, vaan tein ne molemmat nyt. ja aion jatkaa vastakin, sillä molemmat on lopunviimein aika hauskaa puuhaa.

kävin pienellä juoksulenkillä (ei nyt aleta heti alussa rehkiin =)) nano-herran kanssa. ja teki hyvää noin kauniissa ja lämpimässä kesäillassa. näitä lisää!

koska en ole käynyt alennusmyynneillä kertaakaan, päätin palkinta itseni kierroksella "postimyynti" sivustoilla, ja sain kun sainkin kyhättyä tilaukset H&M:lle, Ellokselle ja Asokselle. Tilaukseni sisällön löydät myöhemmin tästä blogista.