siitä lähtien olemme olleet erottamattomat. treffeillä emme kuitenkaan ehtineet käydä kuin kaksi kertaa. meillä sitten oli lauantaina viralliset treffit. aamulla menimme käymään hulluilla päivillä, ja sain treffilahjaksi ompelukoneen, singerin! tämä siksi, että mummini 50-lukulainen PFAFF oli juuri edellisellä viikolla ommellut viimeiset tikkinsä. taisi ajatella, että jos ompelen iltaisin, hän saa rauhassa pelata kavereidensa kanssa. oikeassa on, kieltämättä.

mieheni lähti viemään konetta kotiin, ja minä jäin hetkeksi stockalle ihmettelemään menoa. mukaan tarttui ompelutarvikkeita, ja into piukassa lähdin forumiin. tarkoituksenani hakea h&m:ltä henkselit. en löytänyt, mutta mukaan tarttui housut, kesää varten, sekä bikinit, ja mekko. GT:stä löytyi illaksi painijatoppi kivalla printillä, ja toinen musta toppi, jonka mieheni myöhemmin nimitti raskaustopiksi. treffit jatkuivat, sain ruusun ja mieheni vei minut siiderille ja keilaamaan. treffivaatteina tämä valkoinen vilan t-paita, sekä farkut.

forumin glitteristä mukaan tarttui kaksi pantaa, kaksi kaulakorua (harmaa kuvassa), yksi rannekoru sekä violetti laukku (molemmat kuvassa).
2 kommenttia:
uh toi musta mekko näyttää kivalta, mitä materiaalia se on? jotain kohokuviota näkyis :) Mulle kans uus ompelukone!!!! ääk mulla on kauhee vaatekriisi viikonlopulle.... ei mikään yllätys tosin :D
joo, se on kohokuviointia, laitan sen päälle ja kuvaan tänne vielä tarkemmin, oli vaan eilen iso väsy eikä jaksanut. mulla kans kriisi, eikä sekään lie ylläri. heh. ja ahdistus. ARGH! ai niin. mekko on ihan puuvillaa.
Lähetä kommentti